Musiikin historia on mielenkiintoinen

Musiikin juuret ovat ikivanhat

Musiikki on aina ollut osa ihmiskuntaa ja sen juuret ulottuvat syvälle ihmiskunnan ensimmäisiin hetkiin. Musiikki on eittämättä kaikkein vanhimpia taiteenmuotoja ja mahdollisesti jopa vanhin. Sen syntyperästä ei ole olemassa vedenpitäviä teorioita, mutta monet tutkijat olettavat, että jo Homo sapiensin edeltäneillä ihmisapinalajeilla on ollut käytössään jonkinlaisia instrumentteja musiikin tuottamiseen. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty instrumentteja, jotka ovat olleet erilaisia alkeellisia puhallin- ja lyömäsoittimia. Musiikissa piilee maaginen voima, joka yhä edelleen saa liikkeelle miljardeja ihmisiä, joten ei liene mikään ihme, että musisointia on harjoitettu aina ja tullaan aina harjoittamaan.

Musiikin hyödyt

Muinaisilla ihmisillä on ollut huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia rentoutua kuin modernilla ihmisille. Ympäristö on ollut vaarallinen ja väkivaltainen. Jos rauhaa ei ole uhannut vihollisheimon ihmiset, ovat uhkana saattaneet olla erilaiset villieläimet. Ihmisen elämä, vaarojen välttelyn lisäksi, on keskittynyt lähinnä ravinnon hankkimiseen. Kaiken toiminnan ja vaaran hetkenä on kuitenkin ollut myös rauhallisia hetkiä, jolloin musiikki on auttanut ihmisiä rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Se on auttanut virkistämään kehoa ja mieltä, minkä lisäksi musiikilla on ollut myös rooli tunteiden säätelemisessä ja niiden kokemisessa. Musiikki on ollut aina tärkeä osa erilaisia rituaaleja ja uskonnollisia seremonioita. Musiikilla on ollut valtava hengellinen parannusvoima, minkä vuoksi kirkoissa on kautta kristinuskon historian aina kuultu musiikkia. Nykytutkimus on myös saanut selville, että musiikki auttaa keskittymisessä, jolloin sen kuuntelusta on hyötyä esimerkiksi opiskelussa. Samoin musiikin harrastus tukee tutkitusti lasten koulumenestystä, ja esimerkiksi matemaattinen osaaminen korkeampaa niillä, jotka harrastavat musiikkia kuin niillä, jotka eivät. Parhaimmillaan musiikki auttaa myös elämään vanhat kokemukset uudestaan, sillä musiikki aktivoi muistin eri osia kuin kuva.

Musiikki tekee juhlat

Musiikkia on aina kuunneltu myös siitä syystä, että se on olennainen osa juhlimista kaikkialla maailmalla. Tanssi on aina kuulunut ihmiskunnan lempipuuhiin, mikä on ollut mahdotonta ilman musiikkia. Tanssi ja musiikki ovat liikkuneet käsi kädessä ja niillä on ollut tärkeä rooli yhteisöissä. Musiikilla avulla on juhlittu hyvää satoa, elämän nautinnollisuutta, ilmaistu rakkautta ja hyvää oloa. Monissa kulttuureissa musiikki on myös auttanut puolison löytämisessä. Suomessa tanssilavat ovat perinteisesti ollut paikkoja, missä puoliso on löytynyt. Nykyään tanssilavat ovat korvautuneet ravintoloilla ja yökerhoilla, mutta puolison etsinnässä ja soidinmenoissa musiikilla on yhä edelleen iso rooli. Musiikki kuuluu hyvin moneen perinteiseen suomalaiseen juhlaan. Häissä on perinteisesti aina soittoyhtye tai pelimanni, hautajaisissa soi urku- ja kuoromusiikki, jonka lisäksi syntymäpäiväjuhlat tai vaikkapa ystävänpäivä. Kokeile siis yhdistää Ystävänpäiväkoristeet ja ystäväsi lempikappaleet ja voit olla varma ystäväsi ilahtumisesta!

Musiikki yhdistää kansoja

Musiikilla on aina ollut maailmassa myös parantava voima ja sitä on käytetty yhdistämään kansoja lieventämään konflikteja. Monet lähihistorian suuret musiikilliset tähdet, kuten John Lennon, Fela Kuti, Bob Marley ja Victor Jara ovat pyrkineet musiikillaan tuomaan esiin epäoikeudenmukaisuuksia ja ottamaan kantaa ihmisoikeuksien puolesta. Aikana, jossa voimankäyttö ja sodat erottavat edelleen kansoja toinen toisistaan, voi musiikilla edelleen olla positiivinen rooli tuoda kansoja yhteen.

softpress