Keikat lähellä sydäntä? Anna sen näkyä omassa sisustuksessasi
Onko keikoilla käyminen ja musiikki yleensäkin lähellä sydäntäsi? Jos näin on, niin anna rakkaan harrastuksesi ja intohimosi kohteen näkyä myös oman kotisi sisustuksessa. Kodin sisustuksessa tuodaan esille aina niitä teemoja ja asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Jos musiikki on sinulle tärkeää, ota tämä intohimon kohteesi silloin huomioon myös sisustuksessa. Oletko koskaan ajatellut, että valokuvatapetti toimii hyvänä sisustuselementtinä? Valokuvatapetti on siis tapetti, joka on tehty itse ottamastasi valokuvasta. Kun nyt puhutaan musiikista, niin tuo kuva voi olla esimerkiksi keikalla ottamasi kuva vaikkapa lempibändisi solistista tai soittajasta. Siitä saa upean tapetin, jonka voit sitten laittaa mihin tahansa huoneeseen. Koska musiikki tuo mielenrauhaa, voit halutessasi kiinnittää tapetin vaikka makuuhuoneen seinälle, jossa tunnetusti tulee olla harmonista. Valokuvatapetti on oiva keino muistaa hyviä hetkiä elämässä ja tuoda persoonallisuutta oman kotisi sisustukseen.
Anna musiikin näkyä ja kuulua kodin joka huoneessa
Musiikki saa näkyä kodin sisustuksessa myös muulla tavoin. Voit esimerkiksi ripustaa esille soittimia. Sinun ei tarvitse olla soittaja, sillä soittimet voivat olla ainoastaan koristeita. Jos kuitenkin harrastat jonkun tietyn soittimen soittamista, on sillä varmasti erityisen suuri rooli myös kotisi sisustuksessa. Ehkä haluat kehystää julisteita kyseisestä soittimesta ja ripustaa niitä seinälle. Esimerkiksi kehystetyt julisteet wc-tiloissa ovat hyvä idea. Wc-tilojen koristeleminen on nyt muotia, joten miksi sinäkin et tekisi niin. Kun ne vielä koristaa musiikkiteemaisilla esineillä, on mielenkiintosi kohde aina esille, minne ikinä menetkin. Sinun kotisi on sinun kotisi, joten tee siitä itsesi näköinen. Näin myös viihdyt kodissasi paremmin. Voihan siellä myös kuunnella musiikkia kaikessa rauhassa kaikkien rakkaiden esineiden keskellä!