Kuunteletko musiikkia konsertissa vai kotisohvalla?

Fakta on, että jokainen ihminen kuuntelee musiikkia jossakin muodossa. Toiset suorastaan harrastavat konserteissa käyntiä, kun taas toisille riittää musiikin kuuntelu siellä omalla kotisohvalla. Niin tai näin, musiikkia kannattaa kuunnella, sillä musiikilla on tunnetusti mielenterveyttä parantavia vaikutuksia. Musiikkia soitetaan itse ja kuunnellaan monissa muodoissa jo lapsesta asti. Se kulkeekin ihmisten mukana elämän eri käänteissä.

Laita radio päälle kotona
Musiikin kuuntelu kotona kannattaa. Kun radio on päällä, kotiaskareetkin sujuvat paljon joutuisammin. Musiikin tahdissa jammaillessa pesukone täyttyy kuin itsestään ja ruokakin valmistuu tuossa tuokiossa. Ei olekaan mitään väliä, millaista musiikkia kuuntelee, sillä musiikilla on aina virkistävä vaikutus. Ota myös lapsesi mukaan ja opeta heidätkin nauttimaan musiikin sulosävelistä. Voitte vaikka jumpata tai tanssia yhdessä. Musiikin voi siis yhdistää loistavasti myös hyötyliikuntaan, joten ei muuta kuin hauskoja hetkiä viettämään.

Musiikki kuuluu myös olennaisena osana kaikenlaiseen liikuntaan. Sitä käytetään rytmittämään esimerkiksi juoksua tai sellaisenaan tanssi- ja voimisteluesityksissä. Kuntosalille mentäessä huomaa, kuinka melkein jokainen kuntoilija on korvanapit korvissa. Tämä kertoo siitä, että he haluavat keskittyä omaan treeniinsä ilman häiriötekijöitä. Se onnistuu loistavasti silloin, kun korviin soi omaa suosikkimusiikkia. Netistä onkin löydettävissä useita eri listoja, joihin on koottu parhaimmat treenibiisit kaikenlaiseen urheiluun.

Enjoyment

Lähde konserttiin viihtymään
Konsertti-ilta on monelle kauan odotettu vapaa-ilta, jolloin saa pitää hauskaa mukavassa seurassa. Konserttia voi lähteä katsomaan konserttisaliin, jossa istutaan rauhallisesti omilla paikoilla. Jos taas haluaa tanssimaan, kannattaa suunnata esimerkiksi rock-konserttiin, jossa saa purkaa energiaa ja pomppia hullun lailla tunnista toiseen. Ulkona käyminen kannattaa ja konserttiin voi myös yhdistää esimerkiksi ihanan ravintolaillallisen. Muista myös hemmotella itseäsi uusilla vaatteilla. Itse olen ollut todella tyytyväinen netistä ostamiini vaatteisiin. Tavallisen kokoiset tytöt löytävät vaatteet mistä tahansa. Jos taas etsit jotakin kaunista muodokkaammille naisille, trendikkäät XL-vaatteet löydät osoitteesta www.zizzi.fi. Jokainen nainen on kaunis ja sen vuoksi ansaitseekin hemmottelua. Tee konsertti-illasta kokonaisvaltaisesti yksi elämäsi parhaista illoista.

Musiikin kuuntelu virkistää mieltä
Lukuisat tutkimustulokset todistavat, että musiikin kuuntelu on hyväksi niin keholle kuin mielelle. Sen vuoksi niin päiväkodeissa kuin vanhusten kerhoissa käytetään apuna musiikkia, jonka rytmissä voi tanssia tai jota voi vain kuunnella. Jokaisen meistä kannattaisikin siis hyödyntää musiikkia niin arjessa kuin juhlassa. Musiikkia voi myös harrastaa vaikka kotona yksikseen ilman mitään päämääriä. Älä siis epäröi tarttua esimerkiksi kitaraan. Kukaan ei ole liian vanha tai lahjaton soittamaan, koska kaikista ei tarvitsekaan tulla uusia mestarisäveltäjiä. Kun musiikin ottaa osakseen arkea, huomaa olevansa paremmalla tuulella. Joskus hauskat lyriikat kuullessaan nimittäin huomaa nauravansa ääneen. Piristä myös kiireistä viikkoasi aina silloin tällöin käymällä konsertissa. Konsertti-iltaan kannattaa yhdistää kaikki hauska, kuten ulkona syöminen ja kavereiden tapaaminen. Konsertti-illan voi pidentää myös koko viikonlopun mittaiseksi. Silloin voi käydä katsomassa useampia konsertteja, jotka antavat jälleen virtaa seuraavaan viikkoon.

softpress