Musiikki ja muut intohimot parantavat elämänlaatua

Kaikki ihmiset eivät tee työkseen mitään sellaista, mistä voisi millään tavalla innostua. Kaikki tässä yhteiskunnassa eivät voi tehdä luovaa työtä. Luovan työn tekijät ja erilaisissa asiantuntijatehtävissä toimivat hyväosaiset ihmiset voivat paneutua alaansa intohimoisesti ja kokea samalla työssään tyydytyksen tunnetta. Mutta kaikkien tulee muistaa, että monet ammatit perustuvat monotoniseen tekemiseen tai sellaiseen asiakaspalvelutyöhön, jossa ei voi olettaa kenenkään voivan toteuttaa itseään. Silloin iloa ja tähdellistä sisältöä elämään on löydettävä työn ulkopuolelta. Se on tarpeen myös niille onnekkaille, jotka tekevät innostavaa työtä, koska välillä tarvitsee saada inspiraatiota työhön ja elämään oman alansa ulkopuoleltakin.

Intohimot ja luovuus tekevät elämästä elämää

Suomalainen muusikko Sami Yaffa kommentoi Tie taipuu -omaelämäkerrassaan sitä, miten hänestä on ahdistava ajatus, jos ihminen ei pystyisi tekemään mitään luovaa. Taiteilijat ovat sen havainneet, miten itse tekeminen ja itsestään ammentaminen tuovat valtavasti intoa ja merkityksellistä sisältöä elämään. Ammattitaiteilijoilla jatkuva uuden tekeminen saattaa tietysti ahdistaakin, mutta jos taide on vain harrastus, sitä voi harrastaa juuri sen verran, että se tuo elämään nautintoa.

Asioihin suhtautuminen intohimoisesti tekee elämästä mielenkiintoista ja se myös tekee ihmisistä kiinnostavampia toisten ihmisten silmissä. Asioihin hurahtaminen on hyväksi, mutta tietysti kohtuullisessa määrässä. Musiikki on harrastus, jonka kuunteleminen ja soittaminen tuo ihmisille suurta iloa. Ihmiset hurahtavat myös esimerkiksi tyyliin, muotiin, vaatteisiin ja tatuointeihin.

Intohimon kohteita on moneksi

Muotia saatetaan pitää pinnallisena harrastuksena, mutta oikeasti se voi olla todella luova harrastus, mikäli ei orjallisesti seurata trendejä ja välitetä liikaa siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Oman tyylin luominen tuo monelle samanlaista onnea, kuin vaikka maalaustaide. Ei ole suuri ero siinä, etsiikö uusia asusteita trendly.fi -sivuilta tai maalausvälineitä taidetarvikesivustoilta. Tärkeintä on lopputuloksen sommittelu ja työstäminen.

Se tulee muistaa, että kaikki parhaat asiat elämässä vaativat myös vaivaa. Siksi pitäisikin löytää asioita, joiden aloittaminen tuottaa vain vähän tuskaa ja palkitsee suuresti jälkeenpäin. Tällaisia asioita ovat luovan toiminnan lisäksi myös urheilu. Liikunta voi tuntua aluksi vastenmieliseltä, mutta itselle mieluisen lajin harrastaminen sopivissa määrissä palkitsee hyvällä ololla ja rauhoittuneella mielellä.

Kiinnostuksen kohteisiinsa saa suhtautua maanisen kiihkeästikin, kunhan se ei haittaa sosiaalista elämää ja köyhdytä tiliä kohtuuttomasti. On ihmisiä, jotka innostuvat äkkiä täysillä asioista, mutta sitten kiinnostus lopahtaa, kun on ostettu kaikenmaailman harrastusvermeet, kuten vaikkapa uudet soittimet, joita ei jaksanutkaan opetella kunnolla soittamaan. Aika monilla ihmisillä tämä innostuksen tarve taitaakin purkautua hamstrauksena.

Nuorempana ja vanhempanakin ihmiset voivat aina välillä testata, tulisiko jostain uusi harrastus. Voi kokeilla innostuisiko sarjakuvakirjoista, sisustamisesta, kasvimaahommista tai kangastöistä. Musiikki on aika yleinen suurin intohimon aihe ihmisten elämässä. Ihmiset saattavat fanittaa artisteja, hamstrata levyjä ja omaksua kaikenlaisia nippelitietoja musiikkiin liittyen. Jotkut oppivat biisien sanat ulkoa ja levyjen soittojärjestykset. Nämä asiat voivat pyöriä jatkuvasti mielessä.

Kun johonkin suhtautuu intohimoisesti, voi siitä lukea paljon ja selvitellä siihen liittyviä asioita internetistä. Se on kuin tutkijoilla, jotka käyttävät kaiken aikansa johonkin asiaan. On hienoa, kun ihmiset perehtyvät johonkin, kehittyvät siinä hyviksi ja saavat siitä positiivista sisältöä elämään.