Musiikista oiva harrastus

Musiikki on läsnä niin arjessa kuin juhlassa. Lähes kaikki meistä ainakin kuuntelevat joskus musiikkia, mutta osalle se on harrastus muodossa tai toisessa. Harrastajien omistuneisuus asialleen vaihtelee satunnaisesta fanista koko elämänsä rakkaalle soittimelle omistaneisiin amatöörimuusikoihin. Tässä jutussa pohdimme hieman tarkemmin sitä, minkälaisen harrastuksen musiikista voi saada.

Instrumentin soittaminen tapana harrastaa musiikkia

Puhuttaessa musiikin harrastamisesta, varmaankin yleisin esiin nouseva mielikuva on jonkin instrumentin eli soittimen soittamisen harrastaminen. Useimmat meistä ovat ainakin kokeilleet soittamista, vaikka eivät varsinaisesti voikaan sanoa osaavansa soittaa jotain soitinta. Tämä johtuu siitä, että soittimet ovat ainakin jollain tasolla läsnä elämässämme leikkikoulusta lähtien peruskoulun pakollisiin musiikinkursseihin. Kaikki siis osaavat soittaa ainakin hieman!

Monelle soittamisesta kehittyy kuitenkin paljon suurempi osa elämää joko varhaisessa tai myöhemmässä vaiheessa. Muusikoiden keskuudessa suhteellisen yleinen ja erittäin hyödyllinen taito on osata soittaa pianoa. Perinteisesti se on myös aloitettu melko nuorena, sillä pianonsoitto vaatii varsin pitkälle erikoistuneita motorisia taitoja, joiden kehittäminen lapsena on huomattavasti helpompaa. Esimerkiksi allekirjoittanut aloitti pianon soittamisen 6-vuotiaana.

Yleisesti ottaen minkä tahansa instrumentin soittamisen oppiminen on huomattavasti helpompaa nuorena. Yhden soittimen taitaminen hyvällä tasolla myös auttaa merkittävästi muiden instrumenttien soittamisen harjoittelussa. Soittamisen voi kuitenkin aivan hyvin oppia myös varttuneemmalla iällä. Etulyöntiaseman saa, mikäli pohjalla on jo esimerkiksi nuoruuden kokemusta jostain soittimesta, ja vanhempana päättää opetella soittamaan jotain toista soitinta samasta ryhmästä. Esimerkiksi kosketinsoittimet ovat pianistille helppoja, ja sellon tai jonkin muun kielisoittimen taitajan on helppo hypätä vaikkapa kitaran tai basson varteen.

Kuunteleminen – musiikki alkaa hiljaisuudesta

Kuulemme musiikkia päivittäin, mutta se ei tarkoita, että kuuntelisimme sitä erityisen aktiivisesti. Monet meistä myös tunnustautuvat enemmän tai vähemmän avoimesti lempiartistinsa faneiksi, ja luonnollisesti kuuntelemme sen seurauksena paljon heidän musiikkiaan.

Musiikin kuuntelu voi kuitenkin olla myös syvällinen ja kiehtova harrastus itsessään. Siihen liittyy kiinteästi ajatus hyvin asiaan soveltuvasta kuunteluympäristöstä ja ajan käyttämisestä keskittyen musiikin kuunteluun, sen sijaan, että käyttäisimme sitä hyödykkeenomaisesti esimerkiksi juoksulenkin taustana.

Näitä harrastajia kutsutaan usein Hi-Fi-harrastajiksi tai hifisteiksi (Hi-Fi tulee sanoista High Fidelity ja tarkoittaa korkealaatuista äänentoistotekniikkaa). Heillä on usein erillinen kuunteluhuone harrastustaan varten, jonka äänentoistojärjestelmään saatetaan sijoittaa suuriakin summia. Jos haluat hankkia omat hifi-kamat, tarjoaa vedonlyönti mahdollisuuden tienata ylimääräistä, varsinkin hyödyntämällä nämä erinomaiset bonuskoodit!

Levyjen pyörittely

Nykyään suosittu musiikin esittämismuoto on sen soittaminen bileissä ja klubeilla. Tätä tehtävää hoitavia kutsutaan tittelillä DJ. Modernin teknologian kehityksen myötä yhä useampi on hankkinut tarvittavat välineet ja alkanut esiintyä DJ:nä.

Nykyaikana myös oman musiikin tekemisestä on tullut paljon entistä helpompaa ja halvempaa. Kotistudioissa saa nykyään hyvää jälkeä aikaan. Lisäksi uudet tavat levittää musiikkia ovat mahdollistaneet jopa taskurahan tienaamisen kotitekoisella musiikilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *